Skip to content
Simon Reserviläiset ry

Tervetuloa mukaan yhdistystoimintaan

Simon Reservin Aliupseeriyhdistys perustettiin 18.10.1960. Aluksi toiminta oli kokousten pitämistä, keskustelua ajankohtaisista maanpuolustuksellisista asioista sekä pikku hiljaa erilaista kilpailutoimintaa: autopartio-, suunnistus- ja ampumakilpailuja. Tänä päivänä toiminta on järjestötoimintaa, erilaisten maanpuolustuksellisten tilaisuuksien järjestämiseen osallistumista, ampumaharjoituksia sekä -kilpailuja; laserammuntaa, kunniavartio sankarihaudoilla itsenäisyyspäivänä ja jouluaattona, erilaisten talkoiden järjestämistä, osallistumista Mpk:n järjestämiin koulutuksiin ja kansainväliseen yhteistoimintaan norjalaisen, ruotsalaisten ja virolaisten reserviläisten kanssa. Vuonna 1996 sääntömuutoksen yhteydessä nimi muutettiin Simon Reserviläiset ry:ksi ja yhdistyksestä tuli avoin yhdistys, joka tarkoittaa sitä, että jäseneksi voi liittyä jokainen täysi-ikäinen Suomen kansalainen, jonka yhdistys jäsenekseen hyväksyy. Yhdistyksellä on edustus piirihallituksessa ja Reserviläisliiton hallituksessa. Simon yhdistyksessä on tällä hetkellä 52 jäsentä ja jäsenmäärä on kasvussa.

Ajankohtaista

PUHEENJOHTAJA
Heikki Gustafsson
SIHTEERI
Helvi Hamari

Tule mukaan Reserviläisliittoon

Reserviläisliitto on reilulla 48 000 jäsenellään Suomen suurin maanpuolustuksen tukena oleva vapaaehtoisjärjestö. Jäsenmaksulla (25–70 €/kalenterivuosi) pääset mukaan toimintaamme.

Liity jäseneksi